Palvelut
Toimintamme peruskivenä on luonto ja luonnossa liikkuminen, yhdessä tekeminen ja kokeminen sekä omien rajojen löytäminen erilaisten harjoitteiden ja niiden pohtimisen avulla. 

 

Virkistyspäivä
*Työpaikan yhteinen päivä, joka irrottaa porukan arjen huolista.
Täysipainoinen virkistyspäivä räätälöidään ryhmän toiveiden mukaan. Tavoitteena on lähentää osallistujat toisiinsa ja kokea positiivisia elämyksiä. Virkistyspäivät soveltuvat erinomaisesti työpaikalle silloin, kun halutaan työntekijöiden tutustuvan toisiinsa paremmin tai vaikkapa mietitään ryhmälle sopivaa palkintoa saavutetuista tuloksista.

Virkistyspäivien tavoite voi olla vaikkapa paremman yhteishengen luominen, luottamuksen rakentaminen työntekijöiden kesken, positiivisen palautteen antaminen tai yleensä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen. 

Nykypäivän tiukan työrytmin uuvuttama ihminen rentoutuu ja kokee hyvää oloa kiireettömässä saunajuhlassa ja ainutlaatuisilla luontoretkillä, joissa opitaan kuuntelemaan luontoa ja omaa itseämme sekä nauttimaan yhdessäolosta. Ammattitaitoiset, erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon suorittaneet ohjaajat luotsaavat ryhmäläiset taitavasti asettamiinne tavoitteisiin.

Virkistyspäivä voidaan myös rakentaa ryhmäläisten fyysisten rajojen siirtämiseksi esim. vaativimpien seikkailu- ja elämysretkien muodossa, jolloin opetellaan erilaisia selviytymistaitoja ryhmätyönä

Seikkailu- ja tiimirata
* Meissä kaikissa kytee pieni kilpailuhenki!
Seikkailu- ja tiimiradat sopivat hyvin esim. työyhteisön henkeä ja kanssakäyntiä kohottavaksi toimintatavoiksi. Seikkailuradalla kisaillaan joukkueina fyysisiä ja henkisiä taitoja vaativien tehtävien parissa. Nokkeluutta ja koko ryhmän osallistumista vaativat rastit hitsaavat porukkaa toimimaan paremmin keskenään.

Joukkueiden taitoja mitataan mm. strategisissa maastopalapeleissä, alaköysiradoilla, korikiipeilyssä, vesistötehtävissä ja nokkeluutta vaativissa mittatehtävissä. Tiimirata voi tuoda aivan uusia piirteitä esiin työkavereista! Ryhmätyötehtävissä yksilöiden erilainen rooli oman joukkueensa jäsenenä selkiintyy ja yhteistyö helpottuu. Hauska tapa viettää aikaa esimerkiksi kokouksen päätteeksi!

Tyky-päivä
* Työkyvyn ylläpitäminen kannattaa – ja on hauskaa.
Työntekijät ovat jokaisen yrityksen tärkein voimavara, joten työntekijöiden jaksaminen ja työssä viihtyminen on ensiarvoisen tärkeää yrityksen toiminnan takaamiseksi. Vajaateholla toimiva työntekijä ei ole kenenkään etu. Fyysisesti paremmassa kunnossa oleva työntekijä jaksaa paremmin työssään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pyrimme motivoimaan henkilökuntaanne liikkumaan oma-aloitteisesti mm. tutustuttamalla heitä uusiin liikuntamuotoihin

Ammattitaitoisesti ja pitkäjänteisesti toteutettu tyky-toiminta tukee työssä jaksamista ja työkyvyn säilymistä sekä ehkäisee työkyvyttömyyttä. Samalla se parantaa yritysten kannattavuutta ja toimintakykyä kestävällä tavalla. 

Toimintamme peruskivenä on luonto ja luonnossa liikkuminen, yhdessä tekeminen ja kokeminen sekä omien rajojen löytäminen erilaisten harjoitteiden ja niiden pohtimisen avulla. 
 Retkiritarien järjestämistä mieleenpainuvista tyky-päivistä keskustellaan ja muistellaan vielä aikojen kuluessa

 

Asiakastilaisuudet
Retkiritarit auttaa sinua palkitsemaan parhaita asiakkaitanne ja sitouttamaan sidosryhmiänne. Vai haluisitteko markkinoida uutta tuotetta tai palvelua tehokkaasti tavalla, joka kertoo myös organisaationne sitoutumisesta ympäristöarvoihin? Retkiritarien kanssa sekin onnistuu!

Kun kanta-asiakastapahtuma tai tuotelanseeraus todella tarjoaa elämyksen ja koskettaa kohderyhmää pintaa syvemmältä, tilaisuuteen käytetty panostus tuo itsensä takaisin ja tukee liiketoimintaasi.

Retkiritarit toteuttaa asiakastapahtumat ja tuotelanseeraukset ympäristöä kunnioittaen – ja siitä nauttien. Ihmisellä on kyky nauttia luonnosta myös kiireisen urbaanin elämän keskellä. Me autamme sinua hyödyntämään tätä kykyä kaikenlaisten tuotteiden markkinoinnissa ja sidosryhmätilaisuuksien järjestämisessä.


Elettiinhän sitä ennenkin!
Miten meillä elettiin ennen muovia ja näyttöpäätteitä? Harjoittelemme nykyajan työkaluilla kädentaitoja, joita esi-isämme kivikaudelta keskiaikaan käyttivät. Tämä ei ole mikään roolipeli, vaan yllättävä ja kiinnostava sukellus muinaisuuteen, josta löytyy hämmästyttävän paljon yhteyksiä tähän päivään. Leiritulella kuulette, mistä monet suomalaiset tavat ja sanonnat ovat peräisin. Jokainen kokee ja oppii taatusti jotain uutta. Maistuisiko nuotiolle oppaan ikivanhojen periaatteiden mukaan valmistama herkku?

Retken tai vaelluksen suunnittelupalvelu
Oletko suunnittelemassa retkeä tai pidempää vaellusta? Tuleeko suunnittelussa esille asioita, jotka askarruttavat mieltäsi? Retkiritarien kokeneet ammattitutkinnon suorittaneet erä- ja luonto-oppaat auttavat sinua suunnittelussasi. He antava käyttöösi tietonsa ja parhaat niksinsä – ilman riskiä, sillä turvallisuus on meille retken suunnittelun lähtökohta.

Kokoa ryhmäsi ja tilaa opas tarkastamaan retkisuunnitelmasi tai auttamaan sen teossa. Uskomme, että ammattitaidostamme on hyötyä onnistuneen retken toteuttamiseksi

Konsultoimme ja annamme suunnitteluapua muissakin luontoon liittyvissä asioissa. Voimme esimerkiksi suunnitella luontopolkuja ja vaellusretkiä porukallenne.

Opastuspalvelut
Olisiko olo varmempi ja turvallisempi, jos seurueen mukana olisi kokenut eräretkeilijä? Oppaan tehtävänä on huolehtia seurueesta ja pitää retken tahti sopivan tasaisena. Matkan varrella opas perehdyttää retkeilijät luonnon moninaisiin ilmiöihin; iltanuotiolla hän loihtii hymyn huulille jännittävillä tarinoilla. Kaikki Retkiritarien oppaat ovat erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon suorittaneita ammattilaisia.

Luontoretket
Nautinnollisia retkiä Etelä-Suomen, Viron erämaissa tai Lapin laajoilla selkosilla.. Koskemattomassa aarniometsässä voit kokea häivähdyksen kadonnutta aikaa. Patikointi Viron monissa historiaa huokuvissa kulttuurimaisemissa saa jurommankin mielen vastaanottavaiseksi. Retken kruunaa tietysti nuotiolla käristetty makkara muurinpohjalettujen ja nokipannukahvin kera. Tämä on oiva tapa katkaista arjen kotiaskareet tai työpaikan rutiinit ja saada taas uutta intoa elämään!

Muuten – oletko tullut ajatelleeksi, että kaupunkimiljöössäkin voi osaavan oppaan johdolla tehdä ikimuistoisen luontoretken?

Leirikoulut
Retkiritarit on asiantunteva leirikoulujärjestäjä, luonnonläheinen, turvallinen ja ulkoaktiviteettipainotteinen. Leirikoulussamme koet puhtaan erämaaluonnon ympäristön havainnoinnin ja luontoaktiviteettien kautta. Asiantuntijoiden ohjauksessa opimme kunnioittamaan luontoa sekä liikkumaan ja toimimaan luonnossa ympäristöystävällisesti

Huimia seikkailuja, ruuanlaittoa tulilla ja kädentaitoja unohtamatta. Oma tietämys, aloitteellisuus ja osaaminen lisääntyvät havainnoimalla, tekemällä ja oivaltamalla. Suhde luontoon syvenee ja luonnonarvostus herää. Luonto ja kädentaidot tuovat rauhoittavan tauon kouluarjen vilskeeseen. 

Luontopäivä kouluille, päiväkodeille, kerhoille ja lapsiryhmille
Luontopäivät räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan.