
Sissin vinkit
Juuri savustettua kalaa metsän siimeksessä? Savustaminen onnistuu kattilassakin Retkiritarin ohjeen mukaan! Siihen tarvitaan: Tee puusta pieniä lastuja tai haketta. Itse olen käyttänyt moottorisahauksessa syntynyttä leppäpurua, joka on melkein haketta. Laita pieni kämmenellinen haketta kattilan pohjalle. Tee purujen päälle ritilä tuoreesta puusta. Asettele sormenvahvuiset tikut ristiin ristikkonuotion tapaan: alle pari tikkua, toiseen kerrokseen kolme tai neljä tikkua. Aseta puuritilän päälle hetken suolautunut annoskalan pala (n. 200g) nahkapuoli ylöspäin. Lohi- tai kirjolohifileet ja muukin rasvainen kala sopii hyvin tähän puuhaan. Kalan nahkapuolella kannattaa tehdä muutama viilto. Savustetaan kala kansi tiiviisti päällä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Kalan voi jättää vähän ”roseeksi” sisältä Nuotiotulta vahditaan, jotta siitä tuleva lämpö tuottaa savua, mutta hake ei pala. Kaasukeittimellä saadaan hyvin tasainen lämpö pidettyä savustuksen aikana. JA EIKUN HERKUTTELEMAAN! PS. Kalasta irtoava rasvan palamisen estämiseksi voidaan laittaa folionpala purujen päälle ritilän alle.
|
||||
|
||||